Karpazin villiaasit - varsinaiset omena-ahmatit!

Minä en ole koskaan ollut ns. heppatyttö, eivätkä hevoset ole kuuluneet millään tavalla eläimiin, jotka herättäisivät itsessäni sen suurempia tunteita, puolesta tai vastaan. Sen sijaan aaseissa on aina ollut jotakin, joka saa mieleni liikuttumaan. Pohjois-Kyproksen villiaasit saavat liikutukseni vielä jollekin suuremmalle tasolle, ja voin kertoa, että niiden näkeminen ja kohtaaminen on jotakin sellaista, joka kannattaa jokaisen Pohjois-Kyproksella vierailevan kokea.

Aasit elelevät siis Karpazin niemimaan kärjessä villeinä luonnossa. Esentepen alueelta Karpazin niemimaan kärkeen kestää autolla ajaen noin 1-1,5 tuntia, riippuen mm. kuljettajan kaasujalasta ja pysähdyksistä, joita matkan varrella tekee mieli tehdä, niin huikaisevia maisemat ja valkoiset hiekkarannat ovat.

Hippibussi lasten kanssa

Lähdimme lasten kanssa matkaan retkimielellä ja tietysti eväiden kera. Olimme saaneet myös hyvää etukäteistietoa aasien mieltymyksistä herkkuihin, ja tiesimme, että ne suorastaan odottavat syötävää, kun näkevät autojen ja ihmisten saapuvan paikalle.

Porkkanatkin varmaan maistuvat näille veijareille, mutta erityisen ahneita ne kuulemma ovat omenalohkojen ja pähkinöiden perään. Niinpä siis lohkoimme kotona valmiiksi ison pussillisen omppuja ja ostimme vielä pähkinäpussinkin mukaan, mikäli meitä onnistaisi ja ihan oikeasti näkisimme aaseja retkemme aikana.

Tiet kulkevat vuoristojen lomitse

Matka mutkaisilla teillä ja vaihtuvien maisemien äärellä sujui mukavasti, ja jopa yllättävän nopeasti aloimme lähestyä Karpazia. Tietysti pidimme evästauon keskellä jylhiä vuoristomaisemia ja pysähdyimme ihastelemaan Golden Beachin valkoista hiekkaa ja sinisenä aaltoilevaa Välimerta, ja lupasimme lapsille, että paluumatkalla voisimme pysähtyä rannalle, ja jos he uskaltautuisivat jopa uimaan mereen, niin siitä vaan. Ja kyllähän suomalaislapset aika viileään veteen pystyvät menemään, paikallisten kauhuksi. 😊

Karpazin upea hiekkaranta kauempaa kuvattuna

Vihdoin saavuimme aivan Karpazin niemen kärkeen, ja lähdimme ajamaan lievästi sanoen kuoppaista hiekkatietä karun kuivassa maastossa. Tällä alueella oli Pohjois-Kyproksen maisemiin yleensä verraten todella kuivan ja karun näköistä. Hiekkatie pöllysi ja sen varrella kasvoi kuivan näköistä pensaikkoa. Pieni pettymys alkoi jo hiipiä koko porukan mieliin, kun yhtäkään aasia ei näkynyt missään. Onneksi tien kuoppaisuudesta johtuen vauhtimme oli ehkä 10-20 km/h, sillä yhtäkkiä eräästä pensaasta kurkisti iso aasin pää.

Ja voi sitä riemua (varsinkin minulla), kun avasimme auton ikkunan ja aasi tunki ahnaasti päätänsä sisälle tutkien heti, onko meillä kenties jotakin herkkua mukanamme. Ja olihan meillä. Aasi alkoi rouskuttaa omenalohkoja, ja voin kertoa, että se ei ollut kaikkein siisteintä touhua, koska omenamehu tirskahteli sen suusta, ja melkein jo iski paniikki, että kaveri sotkee omenamehulla koko vuokra-automme sisustan…

Aasi kaipaa herkkuja

Olimme siis ajaneet lähes koko niemen kärkeen, ennen kuin tapasimme tämän ensimmäisen kaverin. Saimme käännettyä auton takaisin päin, ja jatkoimme matkaa tavaten hiukan pienemmän aasin tien vieressä. Suurin aasijoukko oli kuitenkin vielä tapaamatta. Kun lähestyimme parkkialuetta, josta oikeastaan varsinainen aasialue alkaa Karpaziin saavuttaessa, ja jossa sijaitsee jonkinlainen turistikahvila, alkoi aaseja tupsahdella jostakin, niin aivan kuin ne olisivat vain tulleet jostakin tyhjästä. Pysäytimme auton keskelle parkkialuetta. Omenalohkot maistuivat jokaiselle herkkusuulle, ja hiukan alkoi jo hirvittämään, kun aaseja olikin kerjuulla yhtäkkiä niin monta! Otimme poikani kanssa esiin myös pähkinäpussin, koska tuntui, että isosta pussista omenalohkoja ei ole hetkessä enää mitään jäljellä.

Lapset syöttämässä aaseja

Sitten tapahtui jotakin sellaista, jolle olemme nauraneet monet naurut jälkeen päin, mutta joka myös hiukan jopa pelotti siinä hetkessä, kaikkien niiden isojen ahmattien keskellä. Eräs aaseista suorastaan riuhtaisi pähkinäpussin päällään poikani kädestä, pudotti sen maahan ja polkaisi kaviollaan pussin rikki, jotta pähkinät levisivät parkkialueen asfaltille, ja olivat siten helpommin ahmittavissa. Tämä aasi myös esti muita tulemasta hänen apajilleen, ja rohmusi pähkinöitä aikamoisella vauhdilla omaan suuhunsa. Tässä kohden mieheni alkoi olla sitä mieltä, että nyt touhu menee sen verran ahneeksi, että taidamme hipsutella autoamme kohti.

Aasien käytöksessä ei missään kohden ollut mitään uhkaavaa tai vaarallista, mutta sen totesimme, että ovat kyllä selvästi tottuneet siihen, että Karpazissa vierailevilla ihmisillä on erilaisia syötäviä herkkuja mukanaan, ja osaavat niitä kyllä tulla kerjäämäänkin, ja voisi jopa sanoa, että käytöstavoissa näillä kavereilla voisi olla hiukan parannettavaa. 😊 Ja kyllähän tuollaista isoa eläintä pitää kunnioittaa ja käyttäytyä, totta kai, niiden seurassa rauhallisesti ja ystävällisesti.

Vielä kun pääsimme autoon sisälle ja lähdimme varovasti ajelemaan kohti alueen porttia, tuli jokunen aasi aivan auton vierelle, yrittäen tunkea päänsä auton sisään. Siinä vaiheessa omenalohkot ja pähkinät olivat kuitenkin jo menneet parempiin suihin ja sanoimme heipat näille upeille eläimille. Olipahan seikkailu, mutta myös niin sykähdyttävä kokemus, että koko perheemme on sitä mieltä, että tänne on ehdottomasti tultava vielä jonakin päivänä uudelleen!

---

Välimeren Helmi on Suomesta kotoisin oleva Jouni, joka ihastui Pohjois-Kyprokseen ensi silmäyksellä jo vuosia sitten. Nyt haluan auttaa Sinua löytämään oman kodin tästä hieman vähemmän tunnetusta Välimeren maasta, joka kauneutensa lisäksi tarjoaa laadukasta asumista upeiden maisemien keskellä.

Meillä on ammattitaitoinen ja positiivinen tiimi, joka auttaa kaikin mahdollisin tavoin, jotta asunnon hankintaprosessi on turvallinen, luotettava ja sujuva. Uudiskohteemme löydät täältä.

Lähde kanssani tutustumaan tähän Välimeren helmeen! Lue lisää tutustumismatkasta täältä.

Jouni, Pohjois-Kypros